top of page

Urapolkuni

Tällä hetkellä koen olevani urallani juuri oikeassa paikassa. Parturi-kampaajan ammatti on aivan ensimmäinen opiskelemani ammatti ja olen ollut jo lapsesta asti kiinnostunut estetiikasta, muodista ja kauneudenhoidosta. Tätä ensimmäistä ammattiani harjoitin heti kouluni loputtua parissa eri kampaamossa. Luovana ja uteliaana ihmisenä kuitenkin halusin kokea lisää ja päätin lähteä opiskelemaan jotain missä pääsisin taas haastamaan itseäni. Päädyin lasi- ja keramiikan linjalle Hamkiin Hämeenlinnaan. Valmistuin muotoilijaksi ja syntyi yritykseni Laraneli Design, joka alun perin lähtikin liikkeelle halusta tehdä oma korusarja. Vuonna 2015 toteutin haaveeni omassa pienessä korupajassani kotonani silloin Tampereella. Mielessäni oli kuitenkin jo jonkun aikaa ollut halu palata hiusalalle ja opiskella samalla ekokampaajaksi. Samalla toivoin, että voisin jolloin tavalla hyödyntää aiemmin oppimaani. Minulle kestävän kehityksen periaatteet ovat aina olleet lähellä sydäntä ja halu tehdä työni ympäristönäkökulma huomioon ottaen. Tuntui luontevalta vaihtoehdolta aloittaa opiskelu ekologisesta hiustenhoidosta ja värjäämisestä. Sitä kautta pääsin käsiksi taas hiusalaan ihan uudella ajattelumallilla. Innostus roihahti ja tällä tiellä ollaan. Ammatissa, jossa saan toteuttaa näitä kaikkia itselleni tärkeitä arvoja <3.  

 

"Tavoitteeni on toteuttaa ja kehittää luonnonmukaisuutta työskentelyssäni. On kiinnostavaa miten voimme hyödyntää luonnosta saatavia mahdollisuuksia ja resursseja monipuolisesti ja kestävästi.

Hiukset

Hoidan ja värjään hiuksia luonnonmukaisesti, sekä teen myös perinteisen kampaajan töitä, joihin kuuluu synteettiset hiusvärit ja vaalennustyöt. Tykkään paljon myös tarkoista hiustenleikkauksista ja mallimuutostöistä. Hiustenvärjäyksissä/hoidoissa voin tehdä myös ns. hybriditöitä, jossa voidaan käyttää sekä ekologisia, että perinteisiä tekniikoita. Työssäni törmään siihen, että monelle ekokampaajan termi on vielä vieras. Ekokampaajan työhön kuuluu hiusten kasvivärit, savivaalennus, ekologiset hiushoidot, intialainen päähieronta ja energialeikkaus eli kaikkea mikä liittyy luonnonmukaiseen tapaan tehdä hiustöitä. Pyrin myös holistiseen eli kokonaisvaltaiseen ajatusmalliin työssäni ja ottamaan asiakkaan aina yksilöllisenä vastaan. 

Korut

Laraneli Design korut syntyvät käsityönä. Perustin korusarjan ajatuksesta suunnitella kauniita puhtaan muotokielen omaavia koruja. Laatu on minulle ehdottoman tärkeää. Materiaalina koruissa on ympäristöystävällistä kasviparkittu parkkinahkaa, kierrätetty nahkaa, sekä muu suomalaisilta toimittajilta hankittu ylijäämä nahka. Korunosat ovat nikkelivapaata korumetallia ja kirurginterästä. Minulta saa myös korvakoruja titaaniosilla eli hypoallergeenisilla osilla. 

Jos sinulla on jokin tietty väri tai malli mielessä, teen mielelläni myös yhteistyötä ja voimme suunnitella uniikin korun mallieni pohjalta.

IMG_5505.JPG
  • Instagram
  • Facebook

Copyright Laraneli ecohair  

Vastuullinen-yrittajanainen_tunnus300px_lapinakyvatausta-1.png
bottom of page